torstai 25. tammikuuta 2018

Meret saastuvat

Aamulehti otsikoi 25.1.2018 koralleihin takertuva muovijäte tukehduttaa riutat:

Muovi ongelma jo joka kolmannella riutalla
Korallisairauksiin erikoistuneen Joleah Lambin johtamassa tutkimuksessa tarkkailtiin kolmen vuoden ajan (2011–2014) 150:tä koralliriuttaa Aasian ja Tyynemeren alueella. Tuona aikana tutkittiin 124 000 korallieläintä.
Muovista jätettä oli kertynyt jo kolmasosaan riutoista. Mitä enemmän muovia, sitä enemmän korallit altistuivat erilaisille sairauksille.
Eniten muovia oli koralliriutoilla, jotka sijaitsivat Indonesian läheisyydessä. Vähiten muovia oli riutoilla Australian vesillä.

Mikä sai tämän aiheen nousemaan mieleeni niin, että siitä on kirjoitettava?
Kolmannes meristä oli se avain, jonka takia halusin katsoa opetuslapsi Johanneksen kirjoittamia sanoja Ilmestyskirjassa. Sanat ovat tässä seuraavana ja niiden perusteella voit tutkiskella mielessäsi sitä, mistä onkaan nyt kysymys ja mitä on tulossa!
Ilmestyskirja, luku 8:
Neljä ensimmäistä pasuunaa 
Ne seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän pasuunaa, valmistautuivat puhaltamaan niihin. 
7. Ensimmäinen enkeli puhalsi pasuunaan. Silloin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle. Kolmasosa maasta paloi, ja kolmasosa puista paloi, ja kaikki vihreä ruoho paloi. 
8. Toinen enkeli puhalsi pasuunaan. Silloin heitettiin mereen kuin suuri, tulessa palava vuori. Kolmasosa merestä muuttui vereksi, 
9. ja kolmasosa meressä olevista luoduista, joissa oli henki, kuoli, ja kolmasosa laivoista tuhoutui. 
10. Kolmas enkeli puhalsi pasuunaan. Silloin putosi taivaasta suuri tähti, joka paloi kuin soihtu. Se putosi kolmasosaan virroista ja vesien lähteisiin. 
11. Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmasosa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli käynyt karvaaksi. 
12. Neljäs enkeli puhalsi pasuunaan. Silloin kolmasosa auringosta, kolmasosa kuusta ja kolmasosa tähdistä tuli lyödyksi, niin että kolmasosa niistä pimeni, ja päivä menetti kolmasosan valostaan, samoin yö. 

13. Sitten minä näin ja kuulin, kun keskitaivaalla lentävä kotka huusi kovalla äänellä: "Voi, voi, voi maan päällä asuvia jäljellä olevien pasuunanäänten tähden, kun vielä kolme enkeliä puhaltaa pasuunoihin!" 

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Islamilainen antikristus

Länsimaiset kristityt ovat perinteisesti odottaneet antikristuksen nousevan Euroopasta. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että antikristus ilmestyykin vanhan Rooman valtakunnan itäosasta, joka on nykyään islamilainen Lähi-itä.

Lopun ajan tapahtumat näyttävät toisenlaisilta, kun niitä katsoo Aasiasta käsin. Se ei ole mikään ihme, sillä Ilmestyskirja on kirjoitettu seitsemälle Aasian seurakunnalle.

Kuningaskunnan tuuli

Sarjassa seurataan Jeesuksen paluun ja Jumalan kuningaskunnan tulon lähestymistä. Israel on näissä tapahtumissa tiiviisti mukana, koska Jeesus palaa Jerusalemiin koko maailman kuninkaana. Jumalan Henki valmistaa parhaillaan morsianta Karitsan häihin ja maailmaa tuomiolle. Kuningaskunnan tuuli on jatkoa Kuningaskunnan paluu -ohjelmasarjalle. Ohjelmasarjan toimittavat Israelissa Jyrki ja Mia Valkeakari.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Tänään se tapahtuu



Aika on täyttynyt ja alkaa uusi aikakausi.         

Taivas sen meille kertoo.

Raamatun Ilmestyskirjan luku 12 on avainasemassa, myös moni muu Raamatun kohta tukee tätä syyskuun 23 päivän tapahtumaa.

Katso asiasta tehty puolentunnin ohjelma TV7:n arkistosta, jonne pääset alla olevan linkin kautta:
http://www.tv7.fi/vod/player/58824/


maanantai 11. syyskuuta 2017

Jeremian rukous

"Annettuani kauppakirjan Baarukille, Neerian pojalle, minä rukoilin Herraa näillä sanoilla:
'Oi, Herra, Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi! Sinulle ei ole mikään mahdotonta. 
Sinä teet laupeuden tuhansille, mutta kostat isien pahat teot heidän lapsilleen, jotka tulevat heidän jälkeensä, sinä suuri ja voimallinen Jumala, jonka nimi on Herra Sebaot. 
Sinä olet suuri neuvonantaja, ja sinun tekosi ovat valtavat. Sinun silmäsi ovat avoinna näkemään kaikki ihmisten tiet, antaaksesi jokaiselle palkan hänen vaelluksensa ja hänen tekojensa hedelmän mukaan. 
Sinä olet tehnyt tunnustekoja ja ihmeitä Egyptin maassa ja myös Israelissa ja muiden kansojen keskuudessa tähän päivään asti. Näin sinä olet luonut itsellesi sellaisen maineen niin kuin se tänä päivänä on. 
Sinä veit kansasi Israelin pois Egyptin maasta tunnusteoilla ja ihmeillä, väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sinä herätit suurta kauhua. 
Sinä annoit heille tämän maan, jonka olit valalla vannoen luvannut antaa heidän isilleen, maan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa. 
Mutta kun he olivat tulleet ja ottaneet sen omakseen, he eivät kuunnelleet sinun ääntäsi eivätkä vaeltaneet sinun lakisi mukaan. He eivät tehneet mitään siitä, mitä sinä olit käskenyt heidän tehdä. Niinpä sinä annoit kaiken tämän onnettomuuden kohdata heitä. 
Katso, piiritysvallit ulottuvat kaupunkiin asti, ja se valloitetaan. Se joutuu miekan, nälän ja ruton vuoksi kaldealaisten valtaan, ja nämä sotivat sitä vastaan. Se, mitä sinä olet puhunut, on tapahtunut, kuten näet. 
Kuitenkin sinä, Herra, Herra, sanot minulle: Osta rahalla itsellesi pelto ja hanki todistajat, vaikka kaupunki joutuu kaldealaisten käsiin.'" (Jer. 32:16-25)

lauantai 26. elokuuta 2017

Herra on alhaisten auttaja

Halleluja!
Ylistäkää, te Herran palvelijat, ylistäkää Herran nimeä!
Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja ikuisesti!
Auringon noususta sen laskuun saakka olkoon Herran nimi ylistetty.
Herra on korkea yli kaikkien kansojen, yli taivaitten kohoaa hänen kunniansa.
Kuka on niin kuin Herra, meidän Jumalamme,
joka istuu korkealla ja alentuu katsomaan taivasta ja maata?
Hän nostaa tomusta vähäosaisen, korottaa jätekasasta köyhän
asettaakseen hänet istumaan ruhtinaiden rinnalle, kansansa ruhtinaiden rinnalle.
Hän saattaa hedelmättömän asumaan kodissa iloisena lasten äitinä.
Halleluja!

Ps. 113