Osa 19 Me olemme Jumalasta
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, pitää huolen itsestään, eikä Paha pääse häneen käsiksi.
19. Me tiedämme, että olemme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.
20. Tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme hänet, joka on Todellinen. Me olemme hänessä, joka on Todellinen, hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.
21. Lapset, karttakaa epäjumalia! (1. Joh. 5.)
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1Joh. 5:18-21)
18.Tässä ei ole kysymyksessä absoluuttinen synnittömyys. Jumalasta syntynyt ei halua tehdä sellaista, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Hän tahtoo elää Jumalalle kuuliaisena. Kristitty voi langeta syntiin, mutta hän ei ole mikään synnin avuton orja. Hänelle on normaalia vastustaa pahaa. Verbin preesensmuoto puhuu jatkuvuudesta, tottumuksesta, jostakin pysyvästä. Oikea kristitty ei elä synnissä. Uudestisyntyminen johtaa uuteen elämäntapaan. Tämän ja kahden muun "me tiedämme" -toteamuksen (jj. 19-20) avulla Johannes tekee yhteenvedon kirjeestään. Tämä asia on ehdottoman varma.
19.Olemme Jumalasta syntyneitä (j. 18), ja Jumala on yhä hengellisen elämämme lähde. Tämän vastakohta on se, että koko maailma on pahan vallassa. Johannes ei sano maailman olevan alkuisin »pahasta», vastakohtana sille, että uskovat ovat "Jumalasta", vaan että maailma on pahan vallassa. Hän ei ajattele jumalattoman maailman alkuperää, vaan sen nykyistä tilaa. "Maailma" ei tarkoita aineellista maailmaa, vaan langennutta, Jumalalle vierasta ihmiskuntaa.
20.Apostolin sanat käyvät yksiin Mestarin jäähyväisrukouksen kanssa (Joh 17:23). Meidän tulee oppia tuntemaan Jumala, hänet, joka on "Totinen". Tässä ei tarkoiteta totuutta vääryyden vastakohtana, vaan todellisuutta tarujen ja kuvitelmien vastakohtana. Meidän tulee oppia tuntemaan Jumala todellisena. Kristuksen astuminen maailmaan oli se valkeus, joka teki Jumalan eläväksi ihmisille. Hän tuli antamaan meille ymmärrystä, että voimme oppia tuntemaan hänet, joka ilmoitettiin.
21.Tässä Johannes käyttää jälleen hellää sanaa "lapsukaiset". Viimeinen kehotus perustuu kolmeen juuri mainittuun tärkeään totuuteen (j. 18). Jumalan Poika kyllä varjelee (j. 18), mutta se ei vapauta meitä vastuusta olla varuillamme. Sanaa "fylassè (kavahtaa)" käytetään lauman vartioimisesta (Luuk 2:8), jonkin sellaisen hoitamisesta, mikä meille on uskottu, tallettamisesta (1 Tim 6:20), ja vangin vartioimisesta (Apt 12:4). "Epäjumalat" ovat palvonnan vääriä, epätodellisia kohteita. Ne ovat elävän ja totisen Jumalan mahdollisimman jyrkkä vastakohta (j.20). Epätodellisten ja kuolleiden epäjumalien palvontaa ei koskaan voi sovittaa yhteen tosi Jumalan tuntemisen kanssa.
Osa 18 Rukous ja esirukous
Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14. Tämä on se rohkea luottamus, joka meillä on häneen: jos me anomme jotakin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä.
15. Ja jos kerran tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä tahansa anommekin, tiedämme myös, että meillä on kaikki, mitä olemme häneltä anoneet.
16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, rukoilkoon, ja Jumala on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On myös syntiä, joka on kuolemaksi. Siitä en sano, että olisi rukoiltava.
17. Kaikki vääryys on syntiä, mutta on myös syntiä, joka ei ole kuolemaksi. (1. Joh.5.)
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1Joh. 5:13-17)
13.Johannes kirjoitti samaan tapaan evankeliuminsa lopussa (Joh 20:31). Tarkoitus on siis selvä: hän viittaa koko kirjeeseen eikä vain viimeiseen kappaleeseen. Usko johtaa uskovan elämään Kristuksen yhteydessä koko sen muuttumattomuudessa. 3:23:ssa apostoli puhui myös Pojan nimeen uskomisesta. Sen, joka tuntee Kristuksen, tulee "tietää", että hänellä on "iankaikkinen elämä". Lukijat siis ehkä tarvitsevat opetusta tästä vakuuttuakseen Jumalan sanan kautta, että heillä on iankaikkinen elämä, kun he uskovat Jumalan Poikaan.
Rukouksesta ja esirukouksesta
14.Rukousvastaukset ovat yksi lapseuteen liittyvä etu. Isä, joka ei kuule, välitä eikä vastaa lastensa pyyntöihin, ei ole mikään kunnon isä. Jumala ei ole sellainen, vaan häneen me voimme luottaa. Jae on johdatuksena pian annettavaan kehotukseen rukoilla toisten, etenkin syntiin langenneen veljen puolesta.
15.Tässä oleva lupaus toteutuu, jos jakeessa 14 mainittu edellytys on täytetty. Koska yhteytemme Kristuksen kanssa antaa meille turvallista luottamusta Jumalaan ja koska me tahdomme alistua hänen tahtoonsa, voimme olla varmat siitä, että epäitsekkäällä ja nöyrällä mielellä esitetyt rukouksemme ovat jo saaneet vastauksen. Rukous ei tarkoita sitä, että pakotamme Jumalan hyväksymään meidän tahtomme tai taivutamme hänen tahtoaan lähemmäksi omaamme. Sen sijaan se on ymmärrettävä niin, että me alistumme hänen tahtoonsa. Niinpä jokainen rukous on muunnelma tästä teemasta tapahtukoon sinun tahtosi. Odotukseen liittyy erään laista omistajan iloa siitä, mitä on annettu, vaikka sitä ei todellisuudessa ole vielä otettu vastaan.
16.Johannes ottaa puheeksi yhden tietyn rukousaiheen. Kyseessä on veli, joka tarvitsee apua syntinsä vuoksi. Pankaamme merkille, että kun apostoli mainitsee esimerkin rukouksesta, hän ei esitä sellaista asiaa, joka koskee meitä itseämme, vaan huolenpitoa toisesta ihmisestä. Rukous ei koskaan saa olla itsekästä. Apostoli puhuu kahdenlaisesta synnistä, joista toinen on kuolemaksi, toinen ei. Kuolemansynneistä on erilaisia käsityksiä: ne ovat syntejä, joista seuraa kuolemantuomio, syntejä, joista Jumala rankaisee kuolemalla (Apt 5:1-11) tai syntejä, joista rangaistaan erottamalla seurakunnasta, syntejä, jotka tehdään sen jälkeen, kun on tultu uskoon (Hebr 6:4-6). Viimeksi mainittu vaihtoehto tuntuu uskottavimmalta.
17."Kaikki vääryys", esiintyipä sitä sitten kristityissä tai ei-kristityissä, on syntiä, mutta kaikki synti ei ole kuolemaksi. Synti on Jumalan tahdon rikkomista. Kun Johannes sanoo, että on olemassa syntiä, joka ei ole kuolemaksi, hän ei halua vähätellä synnin vakavuutta eikä tehdä sitä merkityksettömämmäksi kuin se on. Sen sijaan hän haluaa rohkaista heitä rukoilemaan niiden puolesta, jotka eivät ole tehneet kuolemansyntiä. Heillä on vielä toivoa, vrt. 1:8; 2:2.
