Pieni eläintarina voi auttaa havainnollistamaan yhtä Raamatun perustavanlaatuista viisautta:
Eräänä syyspäivänä varis jutteli nuoren, melkein yksivuotiaan pääskysen kanssa. Varis sanoi pääskylle: ”Kuten näen, teet valmisteluja pitkää matkaa varten. Mihin sinä lennät?” Pääskynen vastasi: ”Ilma kylmenee täällä. Minä voisin palella. Lennän lämpimään maahan.” Varis pilkkasi: ”Mutta ajattelepa syntymääsi. Synnyit täällä vasta muutama kuukausi sitten. Mistä tiedät, että on olemassa lämpimämpi maa, joka tarjoaa sinulle suojan, kun täällä tulee kylmä? Pääskynen vastasi: ”Se, joka pani sydämeeni kaipuun päästä lämpimään ilmastoon, ei ole voinut pettää minua. Uskon häneen ja matkustan pois.” Ja pääskynen löysi, mitä se oli etsinyt.
Kuinka paljon tärkeämpi onkaan ihminen! Jumala antoi hänelle korkean aseman luomakunnassaan. Sitä kuvaa psalmi 8:6 seuraavasti: ”Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.”
Ihmisen aavistus ikuisuudesta säilyi syntiinlankeemuksen jälkeenkin. Se on ohjelmoitu meihin, kuten jo Vanha testamentti sanoo Saarnaajassa 3:11: ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän (= ihmisten) sydämeensä.”
Lähde: Werner Gitt; Taivas. Onko se myös sinun paikkasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti